26.11.14

Valkoiset pitsisukat

Heipä hei ja mukavaa keskiviikkoa! Viimeiset pariviikkoa on painettu töissä pitkää päivää ja vaikka vapaapäiviäkin on ollut, ne on menneet aika pitkälti omissa jouluvalmisteluissa. Nyt on kuitenkin pari päivää vapaata, mikä tarkoittaa sitä, että olen ensinnäkin kotona päivänvalon aikaan ja toiseksi, että kerkiän jopa tehdäkin juttuja! Äitini vietti tässä kuussa nimipäiviään, joten lahjahan se oli väkerrettävä. Tosin nämä sukat taisin saada valmiiksi jo elokuussa...
Itseä kun jäi harmittamaan, että pitsineuletta ei tullut tehtyä omiin sukkiin myös teräosaan, niin virhe tuli korjattua äidilleni tekemissä nimipäivälahjasukissa. Ohjeeksi päätyi kuitenkin tällä kertaa Kässää Palokassa -blogin Pitsisukat. Pitsikuviosta voisi olettaa kuvion olevan vaikea tehdä mutta kuten yleensä pitsikuvioissa, se on hyvinkin helppo ja yksinkertainen. Minulla muuten kesti hetki syttyä tuolle kuviolle mutta nyt rakastan sitä palavasti. Yleensä neulon melko pitkävartisia villasukkia, sillä nehän lämmittävät lyhytvartisia enemmän. Kuitenkin välillä sitä tarvitsee myös niitä lyhyempiä versioita, joten tällä kertaa tekaisin sitten sellaiset. Itse asiassa viime joulunahan tein äidilleni hieman pitempivartiset punaiset pitsisukat, joten mukavaa vaihtelua näissä sukkalahjoissa tuo varren pituus. Nämä sukathan ovat minulle aavistuksen liian pienet, joten oikeasti eivät ole aivan noin kireät. 
Kortiksi tuli helppoa ja yksinkertaista. Joskus kun ideat ovat vähissä ja aika ei riitä, kaunis paperi, leimasin ja pari tarratimanttia auttavat paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti