9.10.14

Syysvalot

Askartelin viikko sitten paperinarupalloja. Samoja palloja olen tehnyt parina vuonna aiemminkin. Toissavuoden pallot roikkuvat talviaikaan lapsuudenkotonani ja viime jouluna tein itselleni punaisia ja valkoisia. Tänä vuonna oli sitten harmaiden ja mustien aika. Sisään pujottelin led-valosarjan ja nyt minulla onkin pimeneviä iltoja ilostuttavat syysvalot, jotka helposti muotoutuvat jouluvaloiksi vaihtamalla muutaman pallon punaiseen. Nämä onkin vähän sellaiset diy happylights -valot. Ensimmäisen kerran näin paperinarupalloja varmaan noin 10 vuotta sitten Tila-ohjelmassa ja netti onkin pullollaan erilaisia ohjeita niiden tekoon. Paperinarusta tehdessähän vain taivas on rajana ja tällä tyylillä voikin tehdä esimerkiksi upean kattovalaisimen!

Tähän DIY-projektiin tarvitset: paperinarua • erikeeperiä • vettä • ilmapalloja • (tuorekelmua) • astian liima-vesi -seokselle • led-valosarjan

Tämä on sitten vähän sottaista puuhaa, joten kannattaa suojailla alusta vaikka sanomalehdillä. Puhalla ilmapallot halutun kokoiseksi, minulla halkaisija taisi olla keskimäärin 10cm. Tässä vaiheessa voit halutessasi laittaa tuorekelmua ilmapallojen ympärille, mutta itse en tätä tehnyt. Sekoita puolet liimaa ja puolet vettä keskenään ja laita seos johonkin astiaan, esim. kertakäyttölautaselle. Kostuta narua liima-vesi-seoksessa ja ala pyörittämään pallon ympärille. Pyöritä palloa mahdollisimman kolmiulotteisesti ja epäsymmetrisesti niin, että naru ei kulje useaan otteeseen samasta kohdasta. Kun narua on omaan makuusi tarpeeksi, katkaise se ja pujottele niin, ettei pallo pääse purkautumaan. Laita kuivumaan. Kun paperinaru on kova ja kuivunut, riko ilmapallo ja vedä se jostakin kolosta ulos. Pujottele sitten led-valonauha palluroiden läpi ja nauti uusista valoistasi :)


2 kommenttia: