2.1.16

the new beginning?

Heipparallaa! Onkohan siellä ruudun takana enää ketään? Näin sairaslomapäivää viettäen tuli pitkästä aikaa mieleen tämä vanha blogini, jonne niin ahkerasti vielä reilu vuosi sitten päivittelin omia puuhastelujani. Ja jotekin tuli tunne, että pitäisiköhän tänne alkaa taas päivittämään omia käsityöpuuhasteluja, vaikka niitä viime aikoina onkin tullut tehtyä oman mittapuun mukaan säälittävän vähän. Kuvat olen kuitenkin kännykällä ottanut, mutta laadukkaat kuvat puuttuu. Jotenki näitä vanhoja postauksia lukiessa tuli tunne, että olisipa kiva kirjoitella tänne ihan jo itsellekin ylös mitä sitä onkaan tullut väkerrettyä :) Pari työkaveriakin on maininnut että mulla kun noita itsetehtyjä juttuja riittää niin blogi pitäisi pystyyn laittaa...

Vuoden aikana ensimmäinen oma koti on vaihtunut hieman suuremmaksi uudeksi kodiksi ja design-innostus on alkanut kasvamaan entisestään. Kotiin on myös muuttanut toinen asukas, jota tässä tapauksessa ilmeisesti avopuolisoksi kutsutaan. Pinterestin selailu ja insipiroituminen on kasvanut uusiin lukemiin ja entistä enemmän tahdon tehdä kotona persoonallisia sisustusratkaisuja. Toisaalta myös itsetekemisen innostus on kasvanut sellaisiin mittoihin, että tänä vuonna joululahjat tulikin tehtyä suurilta osin itse. Leipominen on jäänyt valitettavasti hieman vähemmälle mutta ruoissa ja leivonnaisissa itsetekemisen into näkyy kasvaneen kyllä entisestään. Tänä jouluna kun laatikot, limput, tortut ja piparit tuli ainakin tehtyä alusta asti itse. Samalla olen huomannut myös vuorokauden tuntien rajallisuuden töiden, uuden koulun ja vapaa-ajan välillä. Avopuoliso mainitsikin, että minä taidan panostaa jouluun enemmän kuin Joulupukki... Synnynnäinen tonttu siis!

Katsotaan jos blogin päivittäminen alkaisi huomenna kuvien ja vaikka ihan ohjeiden kera! Joulun 2014 ja 2015 lahjathan olisivat hyvä alku... Aloitetaan siis tämän vuoden tauon aikana tapahtuneista värkkäilyistä ja sisustusjutuista. Samalla hömpällä lifestyle-linjalla tullaan varmaan edelleenkin jatkamaan. Nyt lähden keittämään uuden pannullisen teetä ja ottamaan syksyllä joululahjapuuhastelujen vuoksi keskenjääneet sukat bambupuikoille ja pistän sukkatehtaan pystyyn. Palaillaan! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti