10.4.16

syntymäpäivätarjoilut

banneri
Kuten aiemmassa postauksessa lupailin, täältä pesee suuri määrä syntymäpäivilläni tarjoiltujen herkkujen reseptejä. Alkuperäiset reseptit löydät turkoosien linkkien takaa. Synttärit järjestin oikeaa päivää edeltävänä viikonloppuna pienimuotoisesti. Parhaat koulukaverini tulivat perjantai-iltana viettämään iltaa ruoan ja viinin parissa ja veli avopuolisonsa kanssa kahvitteli sitten lauantaina. Tänä vuonna minulla ei ollut niin paljon aikaa juhlien järjestämiseen kuin olisin halunnut, joten tällä kertaa mentiin aika yksinkertaisilla tarjoittavilla. Tosin kun vieraita ei ollut paljoa, ei keittiössäkään tarvinnut hääräillä aivan niin paljoa. Tykkään tarjota juhlissa aina jotain suolaista ja jotain makeaa. Rrrakastan raikkaita juustokakkuja, joten toiseksi makeaksi herkuksi päätyi suklaiset mini-cupcaket.
dinner Illallisella tarjoiluina oli buffet pöytä. Itse asiassa se oli suolaisten vohveleiden buffet, sillä jokainen sai kasata ennalta valitsemistani raaka-aineista sellaiset suolaiset vohvelit kuin halusivat. Raikasta mutta maukasta. Suolaisena lisänä oli myös raikas avokadosalaatti. Makeina olivatkin tosiaan syntymäpäiväkakun virkaa toimittanut mango-passionhedelmä -juustokakku sekä kardemumma-suklaa mini-cupcaket. Eero ravintola-alan ammattilaisena tarkasti kattauksen ja huh, läpi meni! Juomana oli veden lisäksi paria eri viiniä, joten Magisson kaadinkin pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa.
suolaisetvohvelit Suolaiset vohvelit olivat illan hitti! Tausta-ajatuksenani oli kaksi erilaista vohvelia, joiden raaka-aineet sopivat kuitenkin myös keskenään ristiin niin, että jokainen sai tehdä sellaisen kun halusi. Annan ja Sebastianin kylmäsavuporovohvelit ja Herkkuja ja neulehuveja -blogin vuohenjuusto-kinkku-vohvelit toimivat täytteiden inspiraationa. Mielestäni suolaiset vohvelit kaipaavat myös jotain kosteaa, kuten majoneesia, ja teinkin itse ensimmäistä kertaa ikinä suosikkiani Remoulade-majoneesia Ruoka.fi:n ohjeella. Ensimmäistä kertaa testattiin karamellisoituja punasipuleita, joita E pyöräytti tehdä K-ruoka.fi:n ohjeella. Vohvelitaikinoita löytyy netistä miljoonia erilaisia, joissa on niin vissyä kuin kermaakin, mutta tällä kertaa menin itse helpolla ohjeella, jonka koostumuksen olen oppinut käsituntumalla. Tämän ohjeen tein muistaakseni kaksinkertaisena.

Vohvelit
2 kananmunaa
5 dl maitoa
vehnäjauhoja
suolaa

Vispaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito ja vehnäjauhot vähän kerrallaan kunnes koostumus on hieman lettutaikinaa paksumpi. Lisää joukkoon ripaus suolaa. Anna turvota puoli tuntia ennen paistamista.

Remoulade
2dl kermaviiliä
1dl majoneesia
1tl sinappia
ruohosipulisilppua
1 pilkottu maustekurkku
½ raastettua porkkanaa
persiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua ennen tarjoilua. Itse tein remouladen edellisenä iltana, mikä antoi majoneesille aikaa maustua oikein kunnolla.

Karamellisoidut punasipulit
n. 400g punasipulia
1rkl öljyä tai rasvaa
2rkl sokeria (me käytettiin ruokosokeria)
2rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa sipulit puolirenkaiksi. Kuullota niitä pari minuuttia rasvassa. Lisää sokeri ja balsamiviinietikka. Jatka paistamista miedolla lämmöllä n. 15min ajan kunnes sipulit ovat pehmeitä ja hieman tahmeita. Mausta suolalla ja pippurilla.

avokadosalaatti Avokadosalaatin tarkoitus oli olla raikas lisä vohveleiden rinnalle mutta harmikseni salaatista tuli hieman väritöntä. Alkuperäinen ohje on Kotilieden sivuilta, mutta muokkasin sitä hieman. Sitruunaöljyn korvasin tavallisella oliiviöljyllä ja suolana laitoin sitruunan makuista sormisuolaa. Ananaksen korvasin hunajamelonilla, tosin jälkikäteen ajateltuna cantaloupe-meloni olisi tuonut enemmän väriä. Chilikastikkeen jätin kokonaan pois ja pinjansiemenet korvasin kurpitsalla. Valmistus on helppoa: kaikki pilkotut ainekset vain kulhossa sekaisin. Sitruunamehu kannattaa pirskotella avokadojen päälle niin ne eivät tummu.
voileipäkakku Lauantain suolaiset tarjoilut tuottivat hieman enemmän päänvaivaa. Pohdin erilaisten piiraiden välillä mutta lopulta päädyin vieraiden ja meidän suosikkiin: voileipäkakkuun. En ollut aiemmin nähnyt pyöreitä voileipäkakkuja ja ihastuin ideaan. Ohjeeksi valikoitui ilmeisen suurta suosiota saanut kinkkuvoileipäkakku Pullahiiren leivontanurkasta. Kuorrutin kakun sulatejuusto-kuohukerma seoksella, sillä se on veljeni suosikkikuorrute. Tuorejuustollahan kuorrutus olisi ollut siistimpää ja jälki kauniimpaa mutta maku ratkaisi. Voileipäkakun koristelu ei ole vahvuuksiani, joten lopputuloskin on sen näköinen.

Kinkkuvoileipäkakku
1½pkt ruispaahtoleipää (yht. n.1050g)
3-4dl kasvislientä kostutukseen
2 isoa pakettia Olympia tuorejuustoa
n. 1dl kuohukermaa

Kinkkutäyte: 
300g kinkkusiivuja
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g yrttituorejuustoa
150g ranskankermaa
1 maustekurkku
ruohosipulia
mustapippuria

Paprikatäyte:
1 punainen paprika
200g kurkkua
400g maustamatonta tuorejuustoa
300g ranskankermaa
mustapippuria
suolaa

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Päällystä 28cm irtopohjavuoka tuorekelmulla (itse unohdin ja oli hieman haasteellista irroittaa kakku). Meidän vuoka oli 26cm, joten kakusta tuli hieman vuokaa korkeampi.

Valmista kinkkutäyte:
Pilko kinkku hieman pienemmäksi maustekurkun ja ruohosipulin tavoin. Sekoita ainekset keskenään ja pyöräytä sauvasekottimella tasaiseksi seokseksi. 

Valmista paprikatäyte:
Pilko paprika paloiksi. Raasta kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste pois siivilässä painellen. Sekoita paprikatäytteen ainekset keskenään sekaisin sauvasekottimella ilman kurkkuraastetta. Lisää lopuksi kurkku joukkoon. (Minulla oli kiire voileipäkakun valmistuksessa, joten en valuttanut kurkusta ylimääräistä nestettä pois ja kiinteytin kinkkutäytettä selvästi notkeampaa paprikatäytettä liivatejauheella). 

Kasaa kakku:
Pilko paahtoleivät sopivan kokoisiksi paloiksi. Kostuta kasvisliemellä ja laita kinkkutäytettä. Päälle uusi kerros paahtoleipiä kostutettuna ja paprikatäytettä päälle. Jatka näin kunnes kerroksia on tarpeeksi. Jätä päällimmäiseksi kostutettu paahtoleipäkerros. Kiedo tuorekelmu ympärille ja laita jääkaappiin miellään jonkin painon (esim. piirakkavuoka) alle maustumaan. Minä tein kakun edeltävänä päivänä maustumaan. 

Kun kakku on valmis, notkista sulatejuusto lämpimässä vesihauteessa ja lisää siihen halutessasi hieman kuohukermaa. Levitä täyte irtopohjavuoasta irrotetun kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla.

juustokakku Syntymäpäiväkakukseni halusin keväisen raikkaan juustokakun. Passionhedelmään ihastuneena halusin tehdä passionkakun, jonka kaveriksi mango sopii kuin nakutettu. Halusin täysin keltaisen juustokakun ja koska suurimmassa osassa löytämistäni ohjeista kakku oli kiillettä lukuunottamatta valkoinen, valitsin ohjeeksi jo aiemmin hyväksi havaitsemani Valion mangojuustokakun ohjeen. Unelmaa leipomassa -blogin passion-mangojuustokakun kiille vaikutti niin hyvältä, että se meni testiin tässä kakussa. Oma irtopohjavuokani on tosiaan halkaisijaltaan 26cm ja mielestäni kakku oli hieman liian matala. Seuraavalla kerralla teen tämän kakun 1,5 tai 2 -kertaisena, jotta saan kakkuun haluamani korkeuden. Kiilteen jouduin tekemään kaksinkertaisena, sillä halusin varmistua kiilteen riittävyydestä. Tämä oli erittäin järkevä veto ja suosittelen teidänkin tekemään, jos teette tuohon 26cm vuokaan. En saanut riittämään 8 passiohedelmää vaan itse asiassa kiilteeseen taisi mennä minulta n. 15 passionhedelmää saadakseni 1,5dl nestettä. Kannattaa siis varautua kunnolla. Tässä reseptit kuitenkin yksinkertaisina alkuperäisten ohjeiden mukaisina:

Mango-passion-juustokakku
pohja: 
185g Wilhelmiina-keksiä
50g voita

täyte:
2tlk (á 425/250g) säilykemangoa
1tl raastettua limetin kuorta
½dl limetin mehua (1-2 limettiä)
1rkl vaniljasokeria
400g mango-tuorejuustoa
7 liivatelehteä
2 valkuaista
2dl sokeria
2rkl vettä

kiille:
2 liivatelehteä
3/4dl mangososetta (meillä Bonne)
3/4dl (n.4kpl) siivilöityä passionhedelmää
3rkl vettä

Murskaa keksit ja levitä ne leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan päälle. Sulata voi ja lisää se joukkoon. Kääntele lusikalla niin, että voi leviää kaikkialle. Laita vahva pakastuspussi käteesi ja painele sen avulla pohja kaikkialle irtopohjavuokaan tasaisesti.

Soseuta hyvin valutetut mangot kunnolla. Raasta pestyjen limettien pintakuori ohuelti. Purista 0,5dl mehua. Sekoita limetin mehu ja kuori, vaniljasokeri ja tuorejuusto mangososeen joukkoon. 

Anna liivatteiden olla 5-10min kylmässä vedessä. 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon pienissä erissä. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa. 

Purista liivatteista vesi ja liuota ne kuumaan veteen sekoittaen. Kaada liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen mangoseokseen. 

Lisää lopuksi valkuais-sokerivaahto seokseen. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja laita foliolla peitettynä hyytymään jääkaappiin. Anna hyytyä yön yli. 

Valmista kiille. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita mangosose, passion ja vesi keskenään. Ota pari lusikallista erikseen ja kuumenna se. Liuota liivatteet kuumaan nesteeseen ja yhdistä lopun seoksen kanssa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja lusikoi sitten kiillettä varovasti ohut kerros kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. (Itse oioin ohjeta niin, että liuotin liivatteet koko nestemäärän. Lieneekö tämä syynä, että kiille ei ollut kiiltävä vaan hieman mattapintainen ja pinnaltaan rypyläinen. Makuun tai muuten koostumukseen tämä ei vaikuttanut, enemmän siis esteettinen juttu.)

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse koristelin mintun lehdillä, puutarhavadelmilla sekä valkosuklaakoristeilla. 

minicupcakes Halusin tarjota myös jotain pientä suklaista herkkua raikkaan juustokakun kaverina. Löysin Lunni Leipoo-blogista ihanat suklaiset mini-cupcaket, jotka päätyivät kokeiluun. En omista minimuffinivuokaa, joten ostin Clas Ohlsonilta paperisia minicupcakevuokia, joita laitoin useamman päällekkäin. Eivät jaksaneet siltikään pitää muffineja muodossaan niin hyvin kuin olisin toivonut, joten lopputulos ei ollut erityisen kaunis. Kuorrute ja korsiteet onneksi pelastivat paljon. Osa vieraista hurmaantui täysin kardemumman ja suklaan yhdistelmään, itse taidan kuitenkin suosia ihan vain tavallisia suklaamuffineita. Kuorrute on kuitenkin todella herkullista ja tulen aivan varmasti tekemään jatkossakin! Kuorrutteen tein muistaakseni tuplana, sillä halusin varmistaa sen riittävyyden.

Suklaa-kardemumma mini-cupcaket (n.25kpl)
2dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1dl sokeria
90g voita
1 dl maitoa
1 kananmuna
100g suklaata 

kuorrute:
40g voita
50g suklaata
2½ dl tomusokeria
1-2rkl kuohukermaa 

Sulata voi ja anna jäähtyä. Siivilöi kuivat aineet kulhoon ja sekoita toisessa kulhossa huoneenlämpöinen maito, kananmuna ja voisula. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Yhdistä kuivat ja märät aineet nopeasti ja lisää sekoituksen loppuvaiheilla suklaarouhe. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa 9-14min kunnes muffinit ovat kohonneita ja kypsän näköisiä pinnalta. Anna muffinien jäähtyä. 

Valmista kuorrute. Sulata suklaa juuri ja juuri valuvaksi ja vatkaa se pehmeän voin kanssa kuohkeaksi. Lisää tomusokeri ja vatkaa muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi kerma vähän kerrallaan kunnes saat sopivan koostumuksen. Lusikoi täyte vahvaan pakastuspussiin, jonka kulmaan olet leikannut reiän tyllalle. Pursota kuorrutetta paperivuoista irroitettujen cupcakejen päälle ja koristele valkosuklaakoristeilla. 


cheesecake Juhlien ylivoimainen herkku oli kyllä ehdottomasti tuo mango-passionjuustokakku, jota suosittelen lämpimästi muillekin. Mielestäni muutkin tarjottavat onnistuivat mukavasti. Näiden lisänä kahvilla oli tarjolla vielä meidän perheemme perinnepikkuleipiä, Herrasväen pikkuleipiä, joita tarjotaan jokaisissa juhlissa ja juhlapäivien aikaan. Niiden reseptiin voidaan palata joskus hamassa tulevaisuudessa. 

Kakussa ja cupcakessa olevien valkosuklaakoristeiden teko on helppoa. Sulatin Pandan valkosuklaata mikrossa välillä sekoitellen. Sulaneen suklaan laitoin vahvaan pakastuspussiin, jonka kulmaan leikkasin pienen pienen reiän. Pursotin sulaneella suklaalla leivinpaperin päälle kuvioita, jotka jähmetin pakasteessa. Koristeluvaiheessa otin suklaat pakkasesta ja laitoin paikoilleen. Näin tehtyinä minulla ovat ainakin pysyneet hyvänä huoneenlämmössä tarjoiltuna ja jääkaapissa säilytettynä useita päiviä! Temperointi ei siis ole ollut tarpeellinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti